
MIESKUORO NASKALIT
Mieskuoro Naskalit on turkulainen mieskuoro, joka yllättää kuulijansa – myös positiivisesti! Kuoro on taiteellisesti kunnianhimoinen, pilkettä silmäkulmassa unohtamatta.
Naskaleiden Tuli kirkkoon miehet ja joulu -nimeä kantavat joulukonsertit tavoittavat Turun seudulla vuosittain toista tuhatta kuulijaa ja televisioidut esiintymiset joulurauhan julistuksissa sitäkin lukuisamman yleisön. Kuoro esiintyy säännöllisesti kevät- ja syyskonserteissa sekä vappuisin.
Tärkeä osa toimintaa ovat ulkomaanmatkat. Huhtikuussa 2025 Naskalit pokkasi Golden Prize -palkinnon kilpailun toiseksi korkeimmilla kokonaispisteillä Latviassa Riga Sings -kuorokilpailuissa. Kesällä 2023 Naskalit voitti Grand Prix- ja Gold Band -palkinnot Bratislava Choir Festivalin kuorokilpailussa Slovakiassa.
Naskaleita johtaa syksystä 2022 alkaen Niklas Taanila, turkulainen kuoronjohtaja ja musiikkikasvattaja. Hän on valmistunut musiikinopettajaksi Jyväskylän yliopistosta sekä kesäkuussa 2022 musiikkipedagogiksi Tampereen ammattikorkeakoulusta, pääaineenaan kuoronjohto. Taanilan opettajina ovat toimineet Rita Varonen ja Markus Yli-Jokipii.
Vuonna 2021 Taanilalle myönnettiin Matti Hyökki -kuoronjohtajapalkinto VII Leevi Madetoja -mieskuorokilpailussa. Hän on perustanut palkitun Mieskuoro Alvarin ja johtanut useita kuoroja Keski-Suomessa sekä Pirkanmaalla. Viikonloppuisin miehen voi bongata laulamassa, katsomassa jalkapallo-ottelua tai kävelyllä Katariinanlaaksossa.
Turun NMKY:n Mieskuoro perustettiin vuonna 1919. Mieskuoro Naskalit jatkaa yhdistyksen yli satavuotista mieskuorotoimintaa ennakkoluulottomasti uusia tuulia tunnustellen mutta perinteitä vaalien, miehekkäästi mutta nuorekkaasti, tarvittaessa arvokkaasti… mutta myös riehakkaasti – aina mieli ja lippu korkealla.
Kuoro julkaisi vuonna 2019 Tommi Saalaan kirjoittaman historiikin Laulu kantaa aikain taa. Kuoro on julkaissut historiansa aikana fyysisinä tallenteina muun muassa vappu- ja joulumusiikkia. Kuoron viimeisimmistä äänitteistä mainittakoon helmikuussa 2025 suoratoistopalveluihin julkaistut kolme singleä: Finlandia-hymni, Nearer My God to Thee sekä Lilja, ruusu, kirsikkapuu.

TULEVAT KONSERTIT
Kalevala: Ensimmäinen runo | lauantai 28.2. klo 19.00, Martinkirkko
Kalevala: Ensimmäinen runo on Robert Ruoholan nykymusiikkiteos kolmelle kuorolle, kolmelle johtajalle ja kanteleelle. Teos kantaesitetään Turun Martinkirkossa 28.2. Kuoroina esiintyvät Florakören, Turun Konservatorion Kamarikuoro ja Naskalit. Esityksen tarkemmat tiedot ilmoitetaan myöhemmin.
Kohti Madetoja-kilpailua | su 12.4. (TBA)
Mieskuoro Naskalit ja vaasalainen diskanttikuoro Exaudio valmistautuvat Madetoja-kuorokilpailuun esittämällä kilpailuohjelmistonsa yleisölle Turussa. Esityksen tarkemmat tiedot, aika ja paikka ilmoitetaan myöhemmin.
Madetoja-kilpailu | pe 17.4.– su 19.4., Oulu (TBA)
Mieksuoro Naskalit osallistuu huhtikuussa 2026 kansainväliseen Madetoja-kuorokilpailuun Oulussa. Esitysten tarkemmat tiedot, ajat ja paikat ilmoitetaan myöhemmin.
Kevätlauluja: Naskaleiden vappu | pe 1.5. klo 11.00, Turun tuomiokirkon rinne
Mieskuoro Naskalit toivottaa kevään tervetulleeksi ja turkulaisyleisön kuulemaan raikkaita kevätsäveliä vapunpäivän aamuna Turun tuomiokirkon rinteelle perinteisin menoin. Luvassa on kevätlauluja, nostoja Naskaleiden kevään ohjelmistosta sekä kuoron epävirei-… siis epävirallisen vaskiyhtye Vierustovereiden esitys.
Naskaleiden kevätkonsertti | Toukokuussa (TBA)
Naskaleiden kevätkonsertissa kuullaan Naskaleiden kevään 2026 parhaita paloja. Esityksen tarkemmat tiedot, aika ja paikka ilmoitetaan myöhemmin.
Seuraa Naskaleita Instagramissa, Facebookissa ja Tiktokissa. Parhaiten pysyt kärryillä tulevista keikoistamme tilaamalla Naskaleiden uutiskirjeen.
RUPEAISITKO NASKALEIDEN ”KIRJEKAVERIKSI”?
Olisiko sinusta kivaa, jos pitäisimme sinuun säännöllisesti yhteyttä? Totuuden nimissä emme ole ihan hirveän ahkeria kynäilijöitä ja olisimme sinuun yhteydessä ehkä vain muutaman kerran vuodessa. Haittaisiko se?
Ihmeellisempiä runoiluja emme uskalla luvata, mutta saisit hyvissä ajoin tiedon tulevista keikoistamme suoraan sähköpostiisi – kuulostaisiko mukavalta? Tässä ”kirjekaverisuhteessa” sinun ei tarvitse edes itse vastailla tai mitään. Vaihdetaan kuulumiset keikalla, kun nähdään!
Tilaa uutiskirjeemme tästä linkistä ja se on sillä selvä.

NUORI MIES, PÄÄSEEKÖ SINULTA SILLOIN TÄLLÖIN PIENI LAULU?
Mieskuorolaulu on hauska harrastus, jossa taiteen tekeminen yhtyy kauniilla tavalla kannustavaan ryhmähenkeen. Laulamisen ilon ja oppimisen lisäksi mieskuoroharrastuksen etuja ovat elinikäinen kaveripiiri, ikimuistoiset konserttimatkat ja egoa hivelevät aplodit. Tee elämäsi paras päätös ja tunnusta olevasi pohjimmiltasi kuoropoika.
Naskaleiden monipuoliseen ohjelmistoon mahtuu taidemusiikkia, klasaria, poppia, barbershoppia ja karonkkalaulujakin. Konserttimatkoillamme olemme laulamisen lisäksi ottaneet selfieitä Makedonian presidentin kanssa ja tutustuneet slovakialaisiin ulkokylpyläkohteisiin.
Harjoittelemme tiistaisin klo 18.00 – 20.45 Turun NMKY:n treenisalilla osoitteessa Sirkkalankatu 27, Turku.
TARVITSETKO ESIINTYJÄN TILAISUUTEESI? OTA YHTEYTTÄ!
Etsitkö tilaisuuteesi esiintyjää tai kaipaako projektisi vireää, moneen taipuvaa mieskuoroa? Ota toki yhteyttä!
Lauluesitys kohottaa tilaisuuden kuin tilaisuuden. Voit tilata Naskaleiden kvartetin ohjelmanumeroksi yritystilaisuuksiin, ystävän syntymäpäiville, valmistujaisjuhliin, häihin ja hautajaisiin.
Pienyhtyeen repertuaarista löytyy sopivaa musiikkia moneen tilanteeseen. Jätä esiintymistiedustelusi sähköpostitse: namikatse (at) naskalit.fi.
Kokoa kuoroa koskevissa yhteistyökyselyissä voit osoittaa viestisi kuoron varapuheenjohtaja Niklas Bromanille: varapj (at) naskalit.fi.
Yhteystiedot:
Koko kuoroa koskevat tiedustelut:
varapj (at) naskalit.fi
Tiedustelut pienryhmäesiintymisistä:
namikatse (at) naskalit.fi
Puheenjohtaja Juho Roivas:
puheenjohtaja (at) naskalit.fi
044 382 5744
Varainhoitaja Juho Pöllänen:
sihteeri (at) naskalit.fi


