Kuoron juhlavuosi on nyt onnellisesti takana. Mennyttä vuotta 2019 kelpaa muistella lämmöllä, sillä se oli yksi Naskaleiden toimeliaimmista. Miehistömme biologisten vuosikellojen synkronisaation sotkemisen uhalla jatkoimme joululaulujen laulamista vielä tammikuun 2019 puolella. Otimme näet juhlavuoden alkuun työn alle oman joululevyn äänittämisen. Levystä tulisi Naskaleiden ensimmäinen äänite sitten vuoden 2015, jolloin kuoro julkaisi vappulauluja sisältäneen Ensivappupakkauksen.
Joululaulujen lomassa kuoro harjoitteli kiihtyvällä intensiteetillä 100-vuotiskonserttiaan varten. 6.4. Sigyn-salissa esitetyn Laulu kantaa aikain taa -juhlakonsertin ohjelmisto oli laaja ja monipuolinen, mutta mieskuorolaulun kvaliteetti ei kärsinyt kappalemäärästä – päin vastoin. Esimerkiksi Sibeliuksen Opus 18 soi niin puhtaasti, ettei nipottamisen sijaa jäänyt. Konsertissa julkaistiin myös kuoronjohtaja Tommi Saalaan esikoisteos, kuoron vaiheet tutkaileva ansioikas historiikki, jonka nimeksi annettiin niin ikään Laulu kantaa aikain taa.
Konsertin perään juhlittiin kuoron vuosijuhlia Turun VPK-talolla hieman tavallista juhlavammin. Normaalisti vuosijuhlat järjestetään kuorolaisten kesken, mutta tällä kertaa mukaan oli kutsuttu myös kuorolaisten puolisot ja muita kunniavieraita.
Turun Sanomat julkaisi konsertista myöhemmin Pauliina Rahialan varsin myötämielisen konserttiarvion, jossa kirjoitettiin “Sigyn-salin lavan suorastaan huokuneen hyväntuulista miesenergiaa” ja kehuttiin “mielenkiinnon pysyneen mukana alusta loppuun vauhdikkaassa ja viihtyisässä tunnelmassa”. Ensiesityksensä saanutta Valtteri Mäen Korkkia kuvailtiin kiinnostavaksi, koukuttavaksi ja arkaaiseksi.
Toukokuussa Naskalit osallistuivat vielä Mieskuorolaulu Suomessa 200 vuotta -konserttiin, joka tarjosi paatuneimmallekin mieskuorolaulun ystävälle lukuisine esityksineen kystä kyllä. Yle koosti Turussa ja Helsingissä järjestettyjen konserttien parhaat palat radioon. Naskaleiden esityksestä radiossa kuultiin jo juhlakonsertista tuttu Korkki.
Syyslaulukauden räväkkä lähtö
Kuoron syyskausi sai lentävän lähdön jo elokuussa, kun Turun Taiteiden yössä järjestettiin yleisön ja kuorolaistenkin kovasti toivomat Naskalit Goes Nice And Dirty -iltamat. Mukana menossa jazzahtavalla otteellaan oli Ilkka Arolan mainio jazzkvartetti ja tupa oli tuttuun tapaan täynnä. Saman viikon lauantaina kuoro osallistui Turun Musiikkijuhliin ravintolalaiva Cindyn kannelta käsin. Koiranilmasta huolimatta saimme joenpenkalle jokusen innokkaan kuulijan.
Syyskuun 8. päivänä esiinnyimme Marttaliiton 120-vuotisjuhlajumalanpalveluksessa Turun tuomiokirkossa. Ylen televisioimassa tilaisuudessa Naskaleiden lisäksi esiintyivät kanttori Jukka Pietilä, urkuri Markku Hietaharju, Kamarikuoro Nova johtajanaan Jukka Pietilä, Marttakööri Turust! johtajanaan Arja Lyly sekä trumpetistit Megumi Nakazawa ja Antti Räty. Kolehdin tuotto käytettiin tukea tarvitsevien kotimaan lapsiperheiden neuvontaan.
Kuoropoikamme merellä
Naskaleille oli suuri ilo ja kunnia päästä mukaan Laivaston soittokunnan Meidän poikamme merellä -musiikkirevyykiertueelle. Matruusipukuihin tällätyistä kuoron partaveikoista ja ruuhkatukista olisi normaaleissa armeijaolosuhteissa tullut varmasti sanomista, mutta teatterimaailmassa puolustuslaitoksen siisteyttä koskeva yleisohjesääntö oli onneksi totuttua sallivampi.
Esitykset pidettiin Tampereella, Seinäjoella ja Turussa, joista Turun Logomossa kotiyleisölle esitetty viimeinen esitys myytiin lähes loppuun. Revyyn päärooleissa nähtiin Heikki Mäkäräinen, Jennie Storbacka ja Mikael Haavisto, jotka ovat paitsi lahjakkaita näyttelijöitä, myös taitavia laulajia.
Laivaston soittokuntaa johtivat kapellimestarit Jarkko Aaltonen ja Petri Junna. Musiikkinäytelmän ohjasivat Mikko Kouki ja Jarkko Aaltonen. Käsikirjoituksesta vastasi Niina Repo ja musiikkisovituksista Jussi Vahvaselkä.
Myös Naskaleille oli varattu laulun lisäksi Reija Wäreen suunnittelemia koreografioita, joiden ulkoa opettelu oli varsinkin näyttämötaiteisiin vähemmän tottuneille laulajillemme melkoista tetsausta. Lantion ketkutus sujui kuitenkin lopulta varsin mallikkaasti ja marssiaskeleetkin saatiin pienellä kertaamisella pysymään tahdissa, eikä ketään tarvinnut pistää perunateatteriin.
Tuli kirkkoihin miehet ja juhlajoulu
Tänä vuonna Naskalit järjesti yhteensä viisi joulukonserttia kolmessa eri kirkossa. Tuomiokirkon konsertit kuultiin jo joulukuun alussa. Aiempien vuosien tapaan käväisimme viemässä joulun sanomaa myös Turun ulkopuolelle ja tänä vuonna konserttipaikaksi valikoitui tunnelmallinen Naantalin luostarikirkko. Turun Martinkirkko oli tullut kuorolle tutuksi joululevyä äänitettäessä ja osoittautui akustiikaltaan mitä mukavammaksi paikaksi pitää joulun päätöskonsertit, joista toinen oli juhlavuosisponsorimme Lyyti Oy:n asiakastilaisuus.
Konserttien ohjelmisto seuraili pitkälti julkaistavan levyn ohjelmaa. Mukana oli koskettavimpia perinteisiä joululauluja sekä iloisia, suorastaan humoristisia sovituksia, kuten välittömäksi hitiksi osoittautunut Naskaleiden oman pojan Teemu Mustosen sovitus rakastetusta Nisse-polkasta. Erikoisen ripauksen ohjelmistoon toi matalimpien bassojen bravuuritoive Tebe Poem – Laulamme Sinulle venäläisen kirkkomusiikin saralta.
Jouluisan kokoanaistaideteoksen kaikkiin konsertteihin viimeisteli tuttuun tapaan Timo Ollila Bright Finlandin valoilla. Urkurina Naskaleita auttoi Tiina Ilonen ja Martin kirkossa solistina kuultiin sopraano Vilja Riutamaata.
Iloksemme saimme myös huomata marraskuussa julkaistun Tuli kirkkoon miehet ja joulu -joululevymme käyvän kuin kuumille kiville. Tämän kohtalon äänitteelle toki kernaasti suomme. Kuoron väsymättömän harjoittelun ja tuottaja-äänittäjä Mats Lillhannuksen uurastuksen ansiosta levy kuulostaa aivan ensiluokkaiselta. Levyn ensimmäinen 700 kpl:een painos myytiin joulun konserteissa loppuun. Lisäpainoksesta on ollut jo puhetta.
Naskaleilla on ollut viime vuosina tapana käydä joulua edeltävänä viikonloppuna laulamassa joululauluja hieman rennommalla otteella Bar Rennossa ja Hunter’s Innissä. Nämä pikkukeikat ovat oiva tilaisuus taputella stemmakaveria selkään ja kiittää ystäviä kuorovuodesta glögilasillisen ääressä.
Juhlavuoden viimeisen esiintyminen koitti 24. joulukuuta, kun Mieskuoro Naskalit ja Mieskuoro Laulun ystävät osallistuivat yhdessä joulurauhan julistamisseremoniaan vanhalla suurtorilla. Sopivan ulkovaatetuksen hankkimisessa oli osalle kuoron nuoremmista laulajista hieman puuhaa. Eräs neuvokas anonyyminä pysyttelevä ykkösbasso muun muassa ratkaisi mustien talvikenkien puutteen lankkaamalla ruskeat talvikenkänsä mustalla lankilla! Onneksi sopivaa vaatetusta saa lainaan ja hatuksi kelpaa muukin musta päähine kuin lierihattu – kunhan se ei ole pipo tai rekkamieslippis.
Uutta kuorovuosisataa kohti!
Naskalit lähtevät kohti uutta kalenterivuosikymmentä ja kuorovuosisataa hyvässä vireessä. Myös vuoden 2020 ohjelmassa on luvassa kosolti kiinnostavia konsertteja ja muuta puuhaa. Suunnittelupöydällä on muun muassa osallistuminen Madetoja-laulukilpailuun Helsingissä sekä kevätkonsertti Puolalanmäen lukiokuorojen ja Naiskuoro Resonuksen kanssa. Naskalivappu brunsseineen tulee yhtä varmasti kuin toukokuun toinen ja kevätkausi huipentuu kilpailumatkalla Bulgariaan. Syksyllä luvassa on karmiva Halloween-konsertti Aino-kuoron kanssa.
Kiitämme kuuntelijoitamme ja sponsoreitamme onnistuneesta juhlavuodesta. Nähdään laulun vuonna 2020!